Katso ihmistä, Tapio Kangasniemi

Päivä Oy
Katso ihmistä, Tapio Kangasniemi
Katso ihmistä, Tapio Kangasniemi
Tuotetta rajoitettu erä.
26,00 €
Sisältää alv. 10.00 %
Saatavuus Varastossa

Raamatussa kerrotaan monin paikoin, kuinka Jumala vihastui tai kuinka Jumala rakastaa. Siellä kerrotaan myös, että Jeesus itki ja kiivastui. Raamattu kertoo siis tuntevasta Jumalasta. On ihmeellistä, ettei teologian pohdinnoissa juurikaan käsitellä tätä yhtäläisyyttä ihmisen ja Jumalan välillä. Olennaista ihmisen olemuksessa on kuitenkin se, että ihminen on olemassa. Ihmisen pyhyys on olemassaolossa, ei teoissa. Ihmisen olemuksessa on olennaista myös se, että Jumala loi ihmisen kuvakseen, "mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Tässä antologiassa Suomen merkittävimpien kirkkokuntien edustajat valaisevat kristillistä käsitystä ihmisestä ja ihmisyydestä. Erot kirjoitusten välillä johtuvat enimmäkseen siitä, että toiset kirjoittajat ovat ennen kaikkea käytännön pappeja, toiset taas enemmän opettajia tai tutkijoita. Näin pitää ollakin.

Paino:
300 g
Arvostelut 0 arvostelua
SUOSITTELEMME
Uusi
Päämääränä ikuisuus, John Bevere
8,00 €
Uusi
Kunnioitus palkitaan, John Bevere
12,00 €
Uusi
Tehokkaan esirukouksen nuolet, Michael Howard
Uusi
Kuuliaisuus, Andrew Murray
5,00 €
Uusi
Psalmien kirja
5,00 €
Uusi
Hyvä, paha, viha, Salme Blomster
10,00 €
Uusi
Taivas, Isäni koti, Anne Graham Lotz
8,00 €
Uusi
Herran tuli, M.Rosendal
6,50 €
Uusi
Jumalan varassa, Tuula Kuorilehto Secondi
6,50 €
Uusi
Uusi luomus, Akseli Skutnabb
5,00 €
Uusi
Mitä Luther todella sanoi, Gottfried Fitzer
Uusi
Voimattomalle voimaa, Lauri Koskenniemi (toim)
Uusi
Blogitaivas repeilee, Ilkka Koivisto
8,00 €
ALETUOTTEET
-75.75%
Kristinusko ja islam, Martti Ahvenainen
8,00 € 33,00 €
-11.75%
Henki kulkee, Jukka Leppilampi
15,00 € 17,00 €
-62.5%
Miehen parempi tie, Upe Poutiainen
9,00 € 24,00 €
-65%
Jaakobin paini, Timo Saarinen
7,00 € 20,00 €
-68.95%
Kuninkaan risti, Timothy Keller
9,00 € 29,00 €
-46.43%
Riina, kaarisillalla, Riina Vilja
15,00 € 28,00 €
-50.25%
Joko pian juhlitaan, Amber Stewart, Lyan Marlow
9,90 € 19,90 €
-40%
Kolmentoista tien risteys, Upe Poutiainen
9,00 € 15,00 €
-40.63%
Voimana heikkous, Tony Campolo
19,00 € 32,00 €
-41.18%
Tämä on elämää, Nicky Gumbel
10,00 € 17,00 €
-40%
Päätän antaa anteeksi, Dianne B. Collard
9,00 € 15,00 €
-57.9%
Benjamin-karhun seikkailut, Claire Freedman, Steve Smallman
-53.85%
Ipanakerä, Jukka Salminen, Sirpa Sironen-Hänninen
12,00 € 26,00 €
-58.3%
Elämäni keikka, Harri Harju
5,00 € 12,00 €
-42.7%
Tulella täytetty elämä, Reinhard Bonnke
20,00 € 34,90 €
-50%
Paaston voima, Michael Kimuli
7,00 € 14,00 €
-36.5%
Taivas on totta lapsille, Todd Burpo, Lynn Vincent
12,00 € 18,90 €
-71.44%
Kutsu ylistämään ja palvomaan, Jouko Ruohomäki
10,00 € 35,00 €
-60%
Uskon askelissa, Sirpa Törmä (toim.)
6,00 € 15,00 €
-64%
Polku316, Marika Hakola, Tommi Koivunen,o
9,00 € 25,00 €
-52.65%
Tavoittamattomissa, Darrell Tunningley,o
9,00 € 19,00 €
-73.2%
Sanoin, teoin, ihmein, Hengen voimassa, Jonas Ahlsved,o
5,90 € 22,00 €
-64.7%
Vesi kasvatti kiveä, Pilvi Puputti,o
6,00 € 17,00 €